Yhteystiedot

Minna Kovala
Kauniaistentie 397
37200 Siuro
040 5795582

Sosiaalipedagoginen hevostoiminta

Kotitallilla hevostoiminnalla pyritään paitsi kehittämään hevosmies- ja tai ratsastustaitoja, ennen kaikkea tukemaan osallistujien itsensä kehittymistä ihmisinä ja vuorovaikuttajina.

Hevosella on mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia tuottava vaikutus meihin ihmisiin ja näillä seikoilla on merkitystä myös syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä ja jo syntyneistä ongelmista selviämisen kanssa. 

Kaikessa toiminnassa lähtökohtana pidetään hevosen hyvinvointia ja sen kautta voidaan miettiä myös ihmisille tärkeitä asioita kuten esim. terveellistä ravintoa, sopivaa määrää liikuntaa ja raitista ilmaa, sääntöjä ja niiden noudattamista sekä lepoa. 

Kaikille sosiaalipedagogisille toimintamuodoille yhteistä on pyrkimys auttaa ihmistä oivaltamaan itse ja tukea oman identiteetin löytymistä/vahvistumista. Monia lapsia ja nuoria hevonen voi motivoida positiivisen kehityksen suuntaan.

Hevostoiminta sopii kaikenikäisille, myös aikuisille ja vanhuksille. Aikuisetkin voivat löytää itsestään uusia voimavaroja vuorovaikutuksessa hevosen kanssa ja ikäihmisillä on monilla erilaisia kokemuksia hevosista elämänsä ajalta, joita on mukava muistella yhdessä.

Monissa perheissä on löydetty yhteinen harrastus ja mielekäs yhdessäolemisen muoto eri sukupolvien välille hevostelun myötä. Hevonen ei katso ikää, ulkonäköä, erilaisia fyysisiä, sosaalisia tai psyykkisiä rajoitteita, vaan se hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme ja kohtelee kaikkia tasapuolisesti.